Hyväntekeväisyys – onko se aina hyvästä?

Hyväntekeväisyys on noussut viime vuosina otsikoihin erityisesti isompien järjestöjen epäselvien tilitysten takia. Monille jokavuotisille lahjoittajille on ollut yllätys kuinka paljon itse hyväntekeväisyyteen tarkoitetuista rahoista kuluukin yrityksen pyörittämiseen. Iso kansainvälinen avustusjärjestö maksaa samasta kiposta palkat, sosiaalikulut ja monet muut kulut, joita toiminnan pyörittäminen vaatii. Yhä useampi onkin siirtänyt rahansa pienempiin, paikallisiin keräyksiin, joissa ainakin tavallisen hyväntekijän mielestä tuntuisi olevan varmempaa että lahjoitus tavoittaa ne, joille se on tarkoitettu.

Joulun aika on hyväntekeväisyyden aikaa

Erityisesti joulun aika saa länsimaissa monien kukkaronnyörit löyhälle. Tulee tarve jakaa omasta yltäkylläisyydestä myös vähävaraisemmille, iloinen joulun sanoma ja kaikilla hyvä mieli saa monen kaipaamaan aitoa tunnetta siitä, että on tehnyt jotain konkreettista muiden eteen. Lahjaröykkiö kuusen alla ja notkuva pitopöytä saa viimeistään tapaninpäivänä monen pohtimaan törsäämisen mielekkyyttä, kun samaan aikaan uutisvirta tuo verkkokalvoille uutisia tulvista ja sodista eri puolilta maailmaa. Herää kysymys, voisiko tavallinen hyvinvointivaltion joulunviettäjä siirtää vaikka pienen osan omasta hyvästä maailman köyhien ammottavaan pussiin?

Löytääkö apu perille?

Kansainvälisillä markkinoilla hyväntekeväisyydestä on tullut tietyllä tasolla bisnestä, jonka valvominen tuntuu vaikealta. On raportoitu useista tapauksista, jossa tuotteita on myyty mainostamalla osan tuotoista päätyvän hyväntekeväisyyteen mutta hyväntekeväisyyteen lahjoitettavan summan määrä jää useimmiten hämärän peittoon eikä itse järjestöillä ole ollut aina edes tietoa osallisuudesta kampanjaan. Kyseisissä tapauksissa hyväntekeväisyys tuntuu pelkältä markkinointikikalta, jonka avulla kosiskellaan asiakkaita. Hyväntekeväisyyden lähtökohtana pitäisi aina olla läpinäkyvyys, jonka avulla varmistetaan lahjoitettavan summan määrä ja kohde. Suomessa asiaa valvoo kuluttajavirasto, joka on asettanut kampanjoille tarkat rajat. Tämä on pitänyt hyväntekeväisyyteen liittyvät epäselvyydet hyvin pieninä Suomessa, pienessä maassa toiminnan valvonta on huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Suomessa suosiota ovat saaneet viime vuosina tempaukset, joissa autetaan vähävaraisia perheitä. Pakolaistulvan keskellä moni on herännyt huolehtimaan lähellä olevista avuntarvitsijoista kuten yksin jääneistä vanhuksista ja lapsista, jotka tarvitsevat tukea ja apua. Joulunajan keräykset, joissa lahjoitetaan lahjapaketteja perheille, joilla lahjojen ostamiseen ei olisi varaa, saavat lapsille konkreettisesti hyvän mielen. Idea on tervetullut sillä toiminnassa ostettu lahja siirtyy suoraan sitä tarvitsevalle. Joulupata-keräykset ovat tuttuja jo vuosikymmenien takaa ja nyt ne ovat siirtyneet myös nettiin, joissa jokaisella on mahdollisuus avata nettiin oma pata karttumaan.

Lippaista nettiin

Katukuvassa keräyslippailla on oma paikkansa mutta myös muita mahdollisuuksia on kokeiltu nettiaikana. Tietyillä keräyksillä kuten nälkäpäivänä toteutettavalla, on oma paikkansa suomalaisten sydämessä. Nälkäpäivään ovat osallistuneet jo nykynuorison vanhemmat kouluilla ja kyseiset lippaat ovat tuttu näky myös nykyisin kaupungilla. Viime vuonna nälkäpäivänä kerättiin 2,5 miljoonaa euroa, joista vajaa puolet tuli lippaiden avulla. Sotien veteraaneille kohdistettu keräys on toinen suosituista keräyksistä, jossa potti on samaa luokkaa ja lipaskeräys tuottaa myös noin miljoonan verran. Lipaskeräysten tehokkuus perustuu vapaaehtoisuuteen, joka taas on yksi kulu pois organisaatiolta, tällöin suurempi summa siirtyy itse autettavalle kohteelle. Mainoskampanjassa kuluja menee aina kampanjan toteutukseen.

Käteisen käytön väheneminen on saanut eri organisaatiot pohtimaan keräysten tulevaisuutta ja niiden uskotaankin monipuolistavan lahjoitustapoja. Joulupata-keräyksen nettipata mahdollisuus on tästä oiva esimerkki. Joissakin keräyksissä on kokeiltu jo korttimaksumahdollisuutta ja digitaaliset tavat lahjoittaa tulevat taatusti lisääntymään tulevaisuudessa. Keräyslipas puolustaa kuitenkin edelleen paikkaansa tapana kohdata lahjoittaja ihmisenä, monelle keräykseen osallistuminen vapaaehtoisena on myös tärkeä tehtävä monille. Useissa keräyksissä osallistumisen kynnys on matala, sillä jokainen voi mitoittaa keräysaikansa ja paikkansa oman aikataulun mukaan.

Euroopan pakolaistilanne ennen ja nyt

Pakolaiseksi kutsutaan henkilöä, joka on paennut kotimaastaan sotaa, levottomuuksia, vainoja ja väkivaltaa, ja hänelle on myönnetty kansainvälistä suojelua toisessa maassa. Usein termi turvapaikanhakija sekoitetaan pakolaistermiin. Turvapaikanhakija tarkoittaa kuitenkin henkilöä, joka hakee turvaa vieraasta maasta mutta ei välttämättä ole pakolainen. Vasta kun hänelle myönnetään oleskelulupa kyseisessä maassa, tulee hänestä pakolainen.

Maailmassa on tänä päivänä yli 60 miljoonaa pakolaista. Heistä mies- ja naispakolaisia on lähes saman verran. Yli puolet maailman pakolaisista on alle 18-vuotiaita ja yksin matkustavia lapsia on enemmän kuin koskaan ennen. Maailmanlaajuisesti suurin osa pakolaisista elää pieni- ja keskituloisissa maissa, ja näistä kolmasosa kaikkein vähiten kehittyneissä maissa.

Maailmansodasta nykypäivään

Erilaiset kriisit ja konfliktit vaikuttavat merkittävästi maailman pakolaisten määrään. Maailmanlaajuisesti historian suurimpia pakolaismääriä on saanut liikkeelle toinen maailmansota. Viime vuosina merkittävimmät pakolaisuuden aiheuttajat ovat olleet Syyrian, Afganistanin, Somalian ja Irakin kriisit.

Sanotaan, että 1900-lukua leimaa siirtolaisuuden ja pakolaisuuden syntyminen ja vakiintuminen. Kun kansallisvaltio ei voinut turvata ihmisen hyvinvointia, ihmisestä tuli pakolainen. Vuosisadan vaihteessa pakolaisia käsiteltiin suurina ryhminä, jotka oli jaoteltu esimerkiksi uskonnon tai etnisyyden mukaan. Ensimmäinen maailmansota aiheutti ensimmäisen pakolaisaallon, jota seurasi toisen maailmansodan pakolaisaalto.

Toisen maailmansodan jälkeen pakolaisten määrä Euroopassa räjähti. Kansainvälinen yhteisö ymmärsi, että pakolaisuudesta oli tullut pysyvä asiantila ja alkoi etsiä ratkaisuja pakolaisongelmaan. Laadittiin yleismaailmallinen pakolaisjärjestelmä, jonka tavoitteena oli suojata yksilön oikeuksia valtion mielivaltaa vastaan. Ensimmäinen pakolaissopimus allekirjoitettiin Genevessä vuonna 1951. Siinä keskeisenä ajatuksena on se, ettei pakolainen ole rikollinen, vaan hädänalaisessa tilassa hänellä on oikeus saapua toiseen valtioon ja oleskella siellä.

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa oli noin 60-70 miljoonaa ihmistä, jotka olivat joutuneet pakenemaan tai heidät oli karkotettu omasta kotimaastaan. Tämän lisäksi Aasiassa oli miljoonia kiinalaispakolaisia. Seuraava suurempi pakolaisvaellus Euroopassa alkoi muutamia vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 1992 kun Jugoslavian hajoaminen pakotti yli kaksi miljoonaa ihmistä liikkeelle. Heistä suurin osa jäi Eurooppaan, yli puoli miljoonaa päätyi naapurimaihin ja n. 800 000 Länsi-Eurooppaan.

Pakolaisten määrä on kasvanut 1990-luvulta jatkuvasti, välillä tasaisemmin, viime vuosina entistä kiihtyvämpänä. Pakolaisuutta aiheuttavat konfliktit kestävät aiempaa pidempään ja ovat aiempaa vaikeampia. Pisimmät konfliktit mm. Somaliassa ja Afganistanissa ovatkin kestäneet jo 40 vuotta. Näiden lisäksi uusia syntyy koko ajan ja usein se tarkoittaa, että paluu takaisin kotimaahan tai kotiseudulle on hidastunut.

Pakolaisten ja turvapaikkahakemusten määrä kasvussa

Konfliktit ja vainot ajoivat vuonna 2015 ennätyksellisen määrän ihmisiä pakoon kodeistaan. Pakolaisten määrä oli vuoden 2015 lopussa yli 65 miljoonaa, kasvua edelliseen vuoteen oli lähes 6 miljoonan verran. Suurin osa pakolaisista pakenee ensin oman maan sisäpuolella, vasta sitten naapurimaihin ja sieltä kauemmas. Maan sisäisiä pakolaisia on nykyään yli 40 miljoonaa, lähialueilla oman maan rajojen ulkopuolella yli 20 miljoonaa.

Tänään turvapaikanhakijoiden ja sisäisten pakolaisten määrä on YK:n pakolaistoimisto UNHCF:n mukaan suurempi kuin 70 vuoteen. Nykyisen pakolaiskriisin sanotaan olevan globaalisti toiseksi suurin sitten toisen maailmansodan. Jos kuitenkin katsotaan vain Euroopan tilastoja, määrät eivät ole lähelläkään toista maailmansotaa vaan vastaavat enemmänkin Jugoslavian hajoamissotien määriä.

Vuonna 2015 turvapaikkahakemuksia jätettiin ennätysmäärä, yli 2 miljoonaa. Näistä Eurooppaan pyrki yli miljoona turvapaikanhakijaa, joista kaikki eivät päässeet koskaan perille asti. Jopa 3770 turvapaikanhakijaa on joko kuollut tai jäänyt kateisiin.

Suurin osa maailman pakolaisista on tänä päivänä Syyriasta lähteneitä. Yhteensä noin 12 miljoonaa syyrialaista on paennut kotiseudultaan joko muualle Syyriaan tai ulkomaille. Toiseksi Syyrian jälkeen sijoittuu pakolaisten lähtömaana Afganistan. Suurimpia vastaanottajamaita viime vuosina ovat olleet Saksa, Yhdysvallat ja Turkki. Myös Ruotsi ja Venäjä ottivat vastaan huomattavia määriä turvapaikkahakemuksia.

Humanitaarinen apu antaa helpotusta hätään

Humanitaarisella avulla tarkoitetaan yleisesti kriisiapua, jota annetaan valtion rahoista tai yksityisiltä rahastoilta, yhdistyksiltä tai keräyksistä ulkomaille kriisin keskelle. Yleensä tämä tarkoittaa peruselinehtojen turvaamista, lääketarvikkeita, puhdasta juomavettä, ruokaa ja niin edelleen. Pienemmällä mittakaavalla humanitaarista apua tehdään myös kotimaassa. Humanitaarista apua tarjoavat käytännössä kaikki maat, ainakin jollain asteikolla. EU-jäsenvaltioilta odotetaan tiettyä osallistumista kriisitilanteisiin ja Suomi pienenä maana onkin kohtuullisen avulias.

Humanitaarinen apu on hädässä olevien ihmisten auttamista lyhyellä tähtäimellä. Jos sen sijaan puhutaan pidemmän tähtäimen avusta, esimerkiksi opetuksen turvaamisesta tai yhteisöjen terveydellisen tilan ja työtilanteen parantamisesta, puhutaan yleensä kehitysavusta tai kehitysyhteistyöstä, joka sijoittuu täysin kehitysmaihin. Tätäkin Suomi tukee ja monilla kehitysavun hankkeilla saadaan paljon hyvää aikaiseksi kehitysmaissa.

Humanitaarista apua annetaan kaikkialta maailmasta eniten apua tarvitseville ihmisille kriisialueilla. Suomi on sitoutunut antamaan apua muiden EU maiden tapaan. Vaikeassakaan taloudellisessa tilanteessa ei valtion tarjoamaa kriisiapua voi lopettaa, joskin siitä joskus joudutaan leikkaamaan. Eri järjestöt takaavat, että apu menee perille.

Humanitaarinen apu Suomesta ulkomaille

Suomi antaa vuosittain lähemmäs sadan miljoonan euron edestä humanitaarista apua ulkomaille. Vuonna 2016 tämä luku oli 92 miljoonaa euroa. Tämä apu kohdistui muun muassa seuraavien alueiden kriiseihin: Etelä-Sudan, Syyria, Jemen, Irak ja eteläinen Afrikka. Suomen antaman humanitaarisen avun rahoitus tapahtuu kehitysyhteistyöhön suunnatuista määrärahoista. Näistä rahoista noin kymmenen prosenttia suuntautuu humanitaariseen kriisiapuun hätäalueilla.

Se, minne humanitaarinen apumme suuntautuu, perustuu tarkkoihin arvioihin avuntarpeesta sekä avunpyyntöihin. YK ja EU osaltaan myös säätelevät yleistä auttamisvelvollisuutta. Yksi suuri avunsaaja on viime vuosina ollut Syyria, jossa 2011 vuodesta jatkunut sota on pakottanut miljoonia ihmisiä ahdinkoon. Syyriassa arvioidaan olevan yli 13 miljoonaa ihmistä humanitaarisen avun tarpeessa, näistä puolet on lapsia tai nuoria.

Humanitaarinen apu pääsee perille sitä tarvitseville eri järjestöjen avulla. Tärkeää on, että nämä järjestöt ovat rehellisiä ja niiden toiminta on täysin läpinäkyvää ja luotettavaa. Suomessa valtion kustantaman humanitaarisen avun järjestöt ovat tarkkaan valitut ja säännöstellyt. Järjestöillä tulee myös olla tarvittavat valtuudet, kontaktit ja kyvyt viedä apu kohdealueelle nopeasti hätätilanteessa, vaativissakin olosuhteissa.

Valtion rahoittamia humanitaarisen avun järjestöjä:

  • Punainen Risti
  • Kirkon ulkomaanapu
  • Fida International
  • World Vision
  • Plan International Suomi
  • Pelastakaa Lapset

Mitä humanitaarisen avun järjestöt tekevät kohdealueilla?

Humanitaarinen apu on konkreettista vastausta kulloiseenkin avuntarpeeseen hätäalueella. Järjestöissä on töissä kriisialueen tuntijoita ja oikeanlaisen avun antoon kouluttautuneita ammattilaisia. Usein tämä on ruoka-apua, puhtaan juomaveden tarjoamista, lääkinnällistä apua, terveydenhoitoa, hygienian turvaamista, majoitusapua tai pakolaisten elinolosuhteiden parantamista muilla tavoin. Sotien, konfliktien ja erilaisten levottomuuksien keskellä humanitaarinen apu tarkoittaa siviiliväestön suojelua ja turvaamista. Lasten auttaminen ja turvaaminen ovat aina prioriteetti ja pyrkimyksenä on, etteivät lapset joutuisi eroon perheestään.

Humanitaarisella avulla yritetään turvata tietyt perusoikeudet ja inhimillisten olojen täyttyminen erikoisolosuhteissakin. Pakolaiset, sodan keskellä elävät tai luonnon katastrofissa kaiken menettäneet ovat avun armoilla, sillä muutakaan heillä ei ole. Tämän vuoksi YK velvoittaa yhteisvastuullaan kaikkia auttamaan kriisitilanteissa.

Humanitaarinen apu maailman laajuisesti

Erilaisten kriisien ja hädän kasvaessa kasvaa luonnollisesti myös avuntarve. Viime vuosina humanitaarisen avun tarve on ollut ennätys suuri. YK:n arvion mukaan humanitaarista apua tarvitsee vuosittain yli 90 miljoonaa ihmistä. Kaikista kriittisimpään apuun tarvitaan noin 23 miljardia euroa. Tällaisessa avuntarpeessa on avunantaminen jaettava mahdollisimman monille harteille – siitä syntyviä kustannuksia ei yksinkertaisesti pysty kantamaan yksi valtio saati yksittäinen järjestö yksin.